|
|
NITRAATTI / NITRIITTI
Esiintyminen
Kohonneet nitraattipitoisuudet talousvesissä ovat lähes täysin seurausta
ihmisen toiminnasta. Tärkeimpänä syynä tähän ovat lannoitteet, sekä
keino-
että luonnonlanta, mutta myös happosateiden merkitys on lisääntynyt.
Pintavesien nitraattipitoisuudet ovat kaksinkertaistuneet EU-maissa
viimeisen
20 vuoden aikana.
Nitriittiä muodostuu typpiyhdisteiden hapettuessa epätäydellisesti. Sen
esiin-
tyminen talousvedessä on yleensä aina merkki bakteeritoiminnasta.
Nitraatin/nitriitin enimmäispitoisuus talousvesissä
Ennen EU:hun liittymistä talousvesien terveysperusteinen laatuvaatimus
nit-
raatilla oli Suomessa 25 mg/l. EU:n yhdenmukaisuusvaatimusten johdosta
enimmäispitoisuus on nyt nostettu arvoon 50 mg/l.
Nitriitin enimmäispitoisuus juomavedessä on 0,5 mg/l.
Nitraatin/nitriitin terveyshaitat
Nitraatista muodostuu ruuansulatuselimistössä nitriittiä, joka voi
häiritä veren
punasolujen happiaineenvaihduntaa. Tämä saattaa olla hengenvaarallista
ime-
väisikäisille lapsille. Myöskään odottavien äitien ei tulisi käyttää
runsaasti nit-
raattia sisältävää juomavettä.
Nitriitin on lisäksi epäilty muodostavan ruuansulatuselimistössä
n-nitrosoyh-
disteitä, joiden uskotaan aiheuttavan mahalaukun- ja virtsarakon syöpää.
Nämä epäilyt saavat vahvistusta mm. Epidemiology-lehdessä julkaistussa
Io-
wan yliopiston tutkimuksessa. Sen mukaan naisilla, joiden juomaveden nit-
raattipitoisuus oli yli 2,5 mg (NO3-N) litrassa, oli lähes
kolminkertainen toden-
näköisyys sairastua virtsarakon syöpään kuin vertailuryhmällä, jonka
juoma-
veden nitraattipitoisuus oli alle 0,36 mg (NO3-N)/l.
Nitraatin/nitriitin poisto juomavedestä
Nitraatti/nitriitti voidaan poistaa juomavedestä kiinteistökohtaisesti
käänteis-
osmoosisuodatuksella tai
ioninvaihtimella.
Kirjallisuuslähteet:
1) Soveltamisopas sosiaali- ja terveysministeriön päätökseen
talousveden
laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista,
Vesi- ja viemärilaitos-
yhdistys,1994
2) Ympäristöterveyden käsikirja, Duodecim, 1993
3) Hämeen Sanomat 5.5. 2001
|
|
vedenpuhdistus
vedenpuhdistuslaite
vedenpuhdistuslaitteet
vedensuodatin
alumiininpoisto
arseeninpoisto
fluorinpoisto
fluoridinpoisto
nitraatinpoisto
nitriitinpoisto
juomavesi
hajuvirheet
makuvirheet
desinfiointi
radoninpoisto
mikrobit bakteerit
terveyshaitat
vuotovahti |